Tuftattu taulu

Kaupallisessa yhteistyössä : Sinelli

Tuftaus on taatusti yksi sellainen asia, jota olen jo pitkään halunnut kokeilla. Se on kumma, miten kauan joskus asioita hautoo mielessään ja suunnittelee. Kuitenkin asia on ajankohtainen vasta, kun sen aika on. Näin oli itselläni tuftauksen kanssa.. ja oli kyllä aivan mahtava päästä viimein kokeilemaan! Ja täytyy kyllä sanoa, että on superhauskaa puuhaa! Kirjoin paljon nuorempana ja etenkin Muotoiluakatemiassa vaatetuslinjalla opiskellessani tuli kirjottua niin käsin kuin koneellakin. Olen aina pitänyt kirjonnasta paljon, mutta viimeiset kymmenen vuotta on ollut kirjonnan saralla tooosi hiljaista. Olen sataprosenttisen varma, että kirjonnan kuivakausi on nyt takana ja kirjonta on tuftauksen muodossa taas osana käsityöpuuhiani.





Kätevät tuftausvälineet sain julkaisuun Sinelliltä! Kirjontaneulapakkaus, pellavakangasta, kirjontakehys ja kankaalle tarkoitettua decoupage-lakkaa. Lisäksi tarvitaan villa- ja puuvillalankaa. Tuftata voi myös muliinilangoilla.

www.sinelli.fi

Kirjontaneulalla on aivan ihana tehdä abstraktia kuviota ja pintaa. Piirsin aluksi työn taakse hahmotelman siitä, millaisen kuvioinnin halusin, mutta se muuttui kirjoessa ja sai lisää yksityiskohtia.

Tuftaus onnistuu tämän näköisellä neulalla! Neulan varressa on säätö, josta valitaan nukan korkeus.
 Mukana tulee langanpujotin ja yhteensä kolme vaihdettavaa neulankärkeä.
 Kangas asetetaan kirjontakehykseen tiukasti ja neulalla painetaan kankaan läpi nurjalta oikealle, kun kirjotaan lankalenkkejä. Tasaista kirjottaessa neulalla painellaan työn oikealla puolella. 
 Työn oikealle puolelle muodostuu lankalenkkejä ja nurjalla puolella lanka jää sileäksi.

Tein oikean puolen sileät kohdat viimeisenä.
 Lopuksi leikkasin kankaan reunat noin 4 cm leveiksi ja kiinnitin varat kehyksen reunoihin decoupage-lakalla. Myös kirjotun kuvion langanpäät voi varmistaa lakalla.
Pikku kirjontakehys oli niin söpö, että se oli ihan pakko ostaa! Pikkuinen tuli tehtyä samaan syssyyn isomman kanssa.
 Usein käy niin, että kun kotiin tulee jotain uutta, paikat tuulettuvat ja muuttuvat. Tuftatut seinätaulut toivat muutoksen eteisen kovia kokeneelle seinälle (naulan reikiä, kolhuja, jne.). Ne tulivat osaksi kollaasia, joka koostuu vain ja ainoastaan iloa tuovista asioista. Asioista, jotka saavat hyvälle tuulelle ja hymyn huulille. Seinäkollaasi siis syntyi tämän hetken suosikeista, jotka uskon olevan rakkaita vielä pitkän aikaa. Perhekin kuulema ihan tykkää! =D Uudet tuftatut seinätaulut, mini-makrameeni, oma linotaulu "Matilde" parin vuoden takaa ja kaupan julisteet kehyksissä. Kultakehyksinen lempipeili myös tottakai. 
Hyvän mielen seinä ottaa vastaan kotiin tullessa, ja mikäs sen mukavampaa! Eteinen kaipaa ehostusta, seinämaalia tai jonkin ihanan tapetin (mielellään kasviaiheisen), mutta nyt uudistusten odottelu ei käy ihan niin pitkäksi, kun seinällä on uutta sievää katseltavaa.
Kontrastit voivat olla niin kauniita. Viileä lasi ja lämmin villa vieri vieressä. 
Kokeilin abstraktin jälkimainingeissa myös esittävää aihetta, jossa jäi pellavakangasta enemmän näkösälle. Kevätkukkasia?

                  
                     Tekemisen ja kenties myös tuftauksen iloa sekä ihanaa alkanutta maaliskuuta!
Kohta kevät jo visertää ja vihertää.. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram