toukokuuta 31, 2018

Puutarhan pikkuovi

by , in
 Sain kunnian olla mukana testaamassa uutta muotoilumassaa Das Smartia! Tuoreimmassa Taika-lehdessä (numero 4/2018) kerrotaan, kuinka massaraadin kokeilut ja riipusten tekeminen sujuivat ja millaista massa oikein oli käytössä. Oma ensi kosketukseni Das-massaan oli positiivinen ja päätinkin testailla tuotetta hieman lisää! Päähäni pälkähti kesäinen puutarhan keijuovi! Tällainen pikkuovesta tuli. Nähtäväksi tosin jää, suostuuko keiju astumaan ovesta sisään asti. =)
Keijuovi sai kukkakranssin. Kivirappuset johtavat terassille, jossa pöydällä odottaa kupponen teetä ja suklaakeksi.
DAS Smart on DAS'n ensimmäinen PVC-pohjainen massa. Se kovetetaan uunissa 120-asteessa 30 minuutin ajan ja uusia yksityiskohtia voi kiinnittää lisää useammankin kerran paistojen välillä. Massa oli helposti työstettävää ja pidin erityisesti värivalikoimasta, joita oli helppo yhdistellä ihaniksi uusiksi sävyiksi. Oveen valitsin voimakkaan pinkin (Geranium Pink 011) ja reunuskiviin käytin kivimassaa muistuttavaa graniittia (Granite 604), johon sekoitin hieman perusvalkoista massaa(White 001). 

 Ovi hakee muotoaan! 
Leikkasin kaulitsemastani noin 3 millin paksuisesta levystä mattoveitsellä kaarioven ja painoin massan pintaan laudat viivoittimella. Puun kuviot tein pallokärkisellä metallityökalulla. Massa kannattaa työstää lasilevyn tai leivinpaperin päällä, sillä muutoin se tarttuu helposti kiinni. 

Puun syyt syntyvät metallisella pallokärjellä tai vaikka cocktailtikulla.
Reunuskiviksi pyörittelin graniitin värisestä Das Smartista palloja, jotka litistin ja kiinnitin vieretysten oven ympärille. Ovi- ja reunuskappaleet voi halutessaan kiinnittää toisiinsa takapuolelta ja liitoskohtia voi "sulauttaa yhteen" massaa painelemalla ja työkalulla levittäen myös työn etupuolelta.
Kaareva kärkinen metallityökalu on hurjan kätevä massaa työstäessä. Etenkin massapalojen toisiinsa liittämisessä ja pinnan siloittamisessa. Suosittelen lämpimästi!

Sävytyshommissa.. Kovia kokenut kirurginveitseni on kamala näky, muotoilumassainen varsi livahti kuvaan mukaan. =D Tämä työkalu on ollut monessa mukana ja tosi kätevä tarkkuutta vaativissa työvaiheissa sekä tietenkin leikkuussa.
Sävyttäminen tuo paljon ilmettä ja syvyyttä massatyöhön. Uunikovetettua massaa voi sävyttää liitupastellilla. Raaputa liitua jauheeksi esimerkiksi kirurginveitsellä ja hankaa väriä pintaan siveltimellä. Käytä tässä turhaksi jäänyttä vanhaa sivellintä, sillä harjakset kärsivät työvaiheesta huomattavasti! Suihkauta suojalakkaa pastelliliidulla käsitellyille pinnoille. Siveltävä lakka ei sovellu liitujauheen kanssa, sillä siveltäessä liitu voi siirtyä ja hankautua kokonaan pois.
 
Sipaisin siveltävää lakkaa oven lukkoon ja saranoihin. Kukkakranssin lehdet tein kukkateipistä. (Das Smart- massat www.hanart.fi)
PYM II (Preserve Your Memories)- suojalakka soveltuu massan pinnalle loistavasti. Se ei tahmaa ja pinta jää mataksi. Alunperin PYM on kehitetty skräppäämiseen. Suomesta en ole kyseistä lakkaa löytänyt ja tilasin sitä Alankomaista.
Ovi paikallaan vanhan omppupuun juurella. Poikani kyhäsivät massasta sieniä ja kukkasia. Ne on muotoiltu rautalankaan, joka voidaan tökätä maahan. Sienen päällä ryömii iloinen vihreä toukka. Mikäs siinä ollessa!

Puiset lankarullat toimittavat pöydänjalan ja tuolin virkaa. Litteästä kivestä tuli kiva terassi. Mielikuvitus laukkaa ja oven ympärille olisi ihana väsätä vaikka mitä rekvisiittaa. Suunnitelmissani oli tehdä oven lähistölle pyykkinaru, jolla olisi roikkunut pikkuruisia vaatteita, mutta tällä kertaa miniatyyrinen pyykkipäivä jäi suunnitteluasteelle. 
Onkohan ovi kyllin kutsuva keijuasukille? Kukat ja teekupponen auttavat varmasti asiaa..

Lue lisää DAS Smartin käyttökokemuksia Taika-lehden uusimmasta numerosta! Sivuilta löytyvät muun muassa eläin- ja kasviaiheiset riipukseni sekä myös muiden raatilaisten ihania luomuksia! 
Aurinkoa,
Anna-Leena
toukokuuta 20, 2018

Kevein siivin

by , in
Aurinkoinen tervehdys!
Toukokuun alkupuolisko on mennyt hurjaa vauhtia tai siltä ainakin tuntuu. Vastahan kuu vaihtui! Luovia projekteja on ollut monenlaisia ja silloinhan aika lentää siivillä, kun tekee inspiroivia juttuja. Koko kuluneen kevään olen muotoillut ja työstänyt ihka uusia fantasiafiguureja polymeerimassasta. Näitä olen tehnyt pian alkavaa näyttelyäni varten muiden töiden ohella.    
Ruusujen keskellä.. Tämän keijufiguurin muotoilin kokonaan Fimo Professionalista, lukuun ottamatta siipiä. Keijuneito sai myös silmäripset. Materiaaleja olen tilannut kevään mittaan muun muassa Amerikasta. Onneksi ne ennättivät ajoissa näyttelyä varten, jotta sain viimeisteltyä keijukaiset. Jännittäviä aikoja! =) 
Koska erikoismateriaaleja on ollut jokseenkin haastavaa hankkia Suomesta, olen tilannut jos jonkinmoista tarpeellista (ja ehkä jotain vähemmänkin tarpeellista) Amerikasta ja Alankomaista. Polymeerin suojaukseen soveltuvaa loistavaa PYM ll-lakkaa en ole vielä löytänyt Suomesta, mutta onneksi Euroopassa tuotetta myy Happy Things- nettikauppa ja sitä voi tilata myös Ruotsista. Kyseinen suojalakka on yksi harvoista, joka soveltuu polymeeripinnalle, eikä tee pinnasta tahmeaa tai kiiltävää. Lisäksi olen aivan ihastunut uuteen siipimateriaaliin, Angelina-kalvoon (Angelina fantasy foil), josta voi tehdä myös lohikäärmeen siipiä ja merenneidon pyrstöjä. 
Näissä ruusuissa ei ole ollenkaan piikkejä.. vain pehmoisia terälehtiä.
Silmäripset lisäävät ilmettä ja tuiketta keijukaisen silmäkulmiin!

Angelina-kalvosta saa läpikuultavia siipiä!
Ennen jalustalle kiinnittämistä, halusin kuvata Ruusu-keijun ulkona.
 
Muotoilen yleensä vaatteet kankaasta figuurin ylle, mutta nyt halusin kokeilla, millaista on tehdä koko keiju polymeerimassasta. 

Merenneito on sukeltanut veden syvyyksistä monta säihkyvää helmiaarretta. Yhtä, ehkä juuri sitä rakkainta helmeään, hän pitää kädessä. Muun muassa merenneito-figuurini on esillä näyttelyssä, joka starttaa Varkaudessa 28.5.
Merenneidon hiukset ovat sinivihreää villaa. 
Yksi ensimmäisiä polymeerifiguurejani. Tämäkin keiju pääsi ulkoilemaan ennen jalustalle kiinnittämistä.
On aina ilahduttavaa nähdä keiju luonnossa. Auringonvalo korostaa siipien läpikuultavuutta ja ympäröivä vehreys sopii vaatetuksen herkkiin sävyihin. 
Lämpimästi tervetuloa tutustumaan keijuihin ja muihin luomuksiini Varkauden Kaupunginkirjastoon 28.5.-20.6.-välisenä aikana! Esillä ovat muun muassa blogijulkaisussa mukana olleet tuotokset sekä paljon muuta. Kesäkuussa starttaa myös Itä-Suomen suurin lastentapahtuma Vekara-Varkaus ja ohjaan siellä Keiju-työpajan 6-12-vuotiaille keijufaneille! Tervetuloa siis To 14.6. klo 10 lähtien askartelemaan, mitäpä muuta kuin kesäisiä keijukaisia! =)

Myös lohikäärme Kornelius on tavattavissa Varkauden näyttelyssä.
Keveitä siipiä ja kesämieltä!
Anna-Leena
toukokuuta 06, 2018

Keväiset koristeet

by , in
Toukokuu on täällä taas! Aurinko houkuttelee ulos ja antaa inspiraatiota askarteluihin ja kodin sisustamiseen. Sormet saa jälleen upottaa multaan.. Tänään istutin mieheni ja poikieni kanssa pienelle kasvimaallemme kurpitsan, salaatin ja persiljan taimet. Kesäkukkasetkin, muun muassa maljaköynnös, pääsivät istutuksiin ja aurinko hellii niin kasvin alkuja kuin meitä ihmisiäkin. Luonnosta löytyvät materiaalit innostavat askartelemaan. Esimerkiksi lumen alta paljastuneet kivet päätyvät usein taskuihini lenkillä käydessäni. Poikani kutsuvat minua kivitaskuksi (ja aivan aiheellisesti), sillä minne ikinä kuljen, kerään kiviä muun muassa DIY-projekteja ja puutarhan koristelua varten! Kiviä maalaamalla saa ihania koristeita, vaikkapa paperipainoksi tai silmäniloksi puutarhaan!
Koristelin kivet gessolla ja akryylimaalilla. Maalaamisessa käytin pientä teräväkärkistä sivellintä. Valkoinen kivi on pohjustettu gessolla, jonka jälkeen doodlasin ornamentit sen pintaan vedenkestävällä tussilla.
Ornamentteja voi piirtää ja maalata monella tekniikalla!

Tarvittaessa lintukirjasta saa mallia pöllöistä! Nämä siivekkäät maalasin gessolla ja akryylimaalilla. Haaveissani on tehdä vielä yksi suuri kivipöllö puutarhaan! 
Koska pöllö symboloi viisautta, sopivat ne mainiosti kirjahyllyn koristeiksi. Suurempaa pöllöä voi käyttää myös kirjatukena.
Vastakohdat ovat aina viehättäneet minua! Kivisten koristeiden lisäksi halusin tehdä jotain pehmoista.. Kankaisia lintuja! Käytin lintuihin valkaisematonta puuvillaa, jonka kuvioin kangasväreillä ja korostin joitain kuvioita muliinilangalla kirjoen. Lisäksi käytin koristeena helmiä ja huopapampuloita.
Lintunauha sai kevään lisäksi innoituksen folkloresta. 
Nyt sisällä sirkuttavat iloiset linnut! Näistä saisi varmasti hauskan mobilen lastenhuoneeseenkin..

Limen vihreää, keltaista, turkoosia..
Kuviot voi maalata kankaalle siveltimellä. Kivoja kuvioita saa myös painamalla!
Ja kankaan maalaamisen jälkeen linnut saavat lisähöysteeksi helmiä, huopapampuloita ja kauniin värisiä kirjontalankoja.
Iloisia ja aurinkoisia toukokuun päiviä!
Anna-Leena

Instagram