Tämän viikon olen saanut viettää poikieni kanssa talvilomaa. Olemme ulkoilleet, pelailleet, katselleet leffoja ja nauttineet leppoisasta olosta. Arki on usein hulinaa, joten arvostan suuresti sitä, kun saa tilaisuuden viettää lasten kanssa laatuaikaa. Yhteisiin hetkiimme on aina kuulunut leivonta ja tällä lomalla kaivoimme keittiön laatikosta tuulihattuohjeen. Näiden leipomisesta onkin jo vierähtänyt tovi. Pojat leipoivat itse lisäksi mokkapaloja ja minun vastuulleni jäi tuulihattujen kyhääminen.
Vaikka blogini ei olekaan leivontablogi, on aina joskus mukava jakaa itselle tärkeä ja rakas resepti, koska eihän sitä koskaan tiedä, jos joku toinenkin saa siitä iloa! Ja onhan leivontakin käsillä tekemistä.. Ei siis sinänsä ihan metsään mennä. =D
Tuulihatut
75 g voita
1,5 dl vettä
1,5 dl vehnäjauhoja
3 isoa munaa
1. Kiehauta voi ja vesi kattilassa.
2. Lisää jauhot ja anna seoksen kiehua samalla voimakkaasti puuhaarukalla vatkaten. Vatkaa kunnes seos on tasaista ja kiiltävää sekä kunnes se irtoaa kattilan pohjasta. Nosta kattila levyltä, anna seoksen jäähtyä.
3. Lisää munat yksitellen jäähtyneeseen seokseen. Pidä kattilasta tukevasti kiinni ja vatkaa munat puuhaarukalla voimakkaasti tasaiseksi seokseksi.
4. Nosta taikinanokareita, esimerkiksi kahdella lusikalla tai pursottamalla, leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.
5. Paista tuulihatut 200 asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin kullanruskean värin. HUOM. Älä avaa uuninluukkua ensimmäisen 15 minuutin aikana tai hatut laskevat.
6. Jäähdytä ja täytä hatut mieleisellä täytteellä, esimerkiksi vadelma- tai mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Jos haluat tehdä suolaisia tuulihattuja (esimerkiksi katkaraputäytteisiä), ripottele pinnalle siemeniä tai hippu gourmet-suolaa.
Vähän kuin laskiaispullia? Tuulihatut toimivat hyvin myös laskiaisherkkuna.
Kyllä nämä maistuivatkin taas hyvältä pitkästä aikaa! Sisällä kermavaahto ja mansikkahillo, päällä tomusokerinietos.
Maukasta päivää,