elokuuta 24, 2020

Nättiä nuuttaamalla

by , in

 Kaupallisessa yhteistyössä : Sinelli

Nuuttausalusta on todella näppärä väline, koska sillä tekee nopeasti ja tarkasti niin kuoret, kortit kuin suloiset lahjarasiatkin. Alustan avulla saa painettua paperille säntilliset taitosviivat. Kokeilin nuuttaamista käsintehtyihin papereihin, joissa oli rikkaita upeita värejä ja mielenkiintoisia tekstuureja. Kyllä näihin rasioihin ja kuoriin kelpaa sujauttaa yhtä jos toista yllätystä!

Itsetehty lahja pakkausta myöten. Käsinsolmeiltu minimakramee köllöttelee kaikessa rauhassa kauniissa rasiassaan.
Rasioista saa leikkisiä, kun kannen ja pohjan nuuttaa erikuvioisista papereista. Lehtiössä oli paljon kauniita, yhdisteltävissä olevia värejä ja kuvioita.

Rasioihin ja kuoriin käytin Creativen näpsäkkää nuuttausalustaa ja Handmade Paper Padin Lush Jungle- käsintehtyä paperilehtiötä. Materiaalit on saatu julkaisuun Sinelliltä. 
HUOM. Älä käytä nuuttausalustan mukana tulevaa lävistäjää käsintehtyjen paksujen papereiden leikkaamiseen. Paksummista materiaaleista valmistettujen kuorien kulmien pyöristämiseen kannattaa käyttää saksia.


Nuuttausalustalla saa rasioita vinon pinon alta aikayksikön. Ihania lahjapaketteja, vai mitä?

Rasia

Sievä pikkurasia sopii hienosti piilopaikaksi monelle suloiselle lahjalle. Miniatyyrimakrameelle, avaimenperälle, korvakoruille, makeisille tai vaikkapa muovilla suojattuna itseleivotuille kekseille. 

1. Leikkaa lehtiöstä palat rasian pohjaa ja kantta varten. Mittaa ja leikkaa pohjaksi 16x16cm kokoinen pala ja kanneksi 14x14cm. 

2. Aseta palat alustan vasemman reunan mittataulukkoa vasten ja paina työkalulla nuuttausurat papereiden reunoihin jokaiselle sivulle. Kansipala nuutataan 2.2cm kohdalta ja pohja 3.5 cm kohdalta.

3. Leikkaa taitekohdat jokaiseen kulmaan, jotta saat taiteltua rasian. Lisää kohtiin liimaa ja paina kiinni.

Ohjeella valmistetun rasian koko on 9.5x9.5cm. Erikokoisia rasioita tehdessäsi, muista tehdä aina kannesta hieman suurempi, jotta se asettuu sievästi pohjaosan päälle. Voit säilyttää kannen ja pohjan suhteen samana.


Kuori
1. Valitse nuuttausalustan takana olevasta taulukosta haluamasi kuoren koko ja leikkaa vastaavan kokoinen paperi.
2. Aseta leikkaamasi paperi alustan mitta-asteikkoa vasten siten, että paperin kulma asettuu taulukon lukua vastaavaan kohtaan. Esimerkiksi 20.5cmx20.5cm- kokoisen paperin kulma asettuu asteikolla kohtaan 9.2 cm.



3. Paina työkalulla paperiin taitoskohta alustan uraa pitkin.


4. Käännä paperia myötäpäivään ja aseta paperi siten, että äsken painamasi ura asettuu samansuuntaisesti alustan SCORE GUIDE- viivan kanssa. Paina jälleen paperiin ura työkalulla ja jatka näin, kunnes paperissa on neljä jäljennettyä uraa.

5. Pyöristä kuoren kulmat ja lovet saksilla (, mikäli käytit paksua tai käsintehtyä paperia. Ohuempaan materiaaliin voit käyttää lävistäjää.). Taittele ja liimaa kuori.

Ihania elokuun viimeisiä päiviä! 
Kohta syyskuu jo saapuu.




elokuuta 20, 2020

Lemonberry - uusia tuulia

by , in


Syystuulet alkavat puhallella ja muutoksen puhurit jo puhkuivat Vaahterakadun varsilla. Etsy- kauppani Bloomybloom sai uuden nimen ja valikoimaa on tullut kesän aikana hurjasti lisää! Jos et vielä ole käynyt kurkkaamassa verkkopuotiin, niin lämpimästi tervetuloa ensivisiitille! Uudemman kerran otetaan myös ilolla vastaan! <3


Lemonberry

Lemonberry- nimessä yhdistyy itselleni monta rakasta elementtiä. Ensinnäkin (kiinankielellä koulutettu, nimimerkillä "kielimuuri kukistettu") kultainennoutajamme Lemon saapui perheeseemme viisi vuotta sitten ja on tuonut elämäämme roppakaupalla sitruunankeltaista iloa! Toiseksi Lemonissa yhdistyy poikiemme Leon ja Mion nimet ja berrystä tulee puhtaasti hyvä mieli. Itselleni sana "marja" tuo aina satoisan ja runsaan mielikuvan. Eli rutkasti iloa ja luovuutta! Nimet ovat aina olleet tärkeitä minulle ja tulevat olemaan. On tärkeää kokea yhteys nimeen. Ihan niin kuin omaan nimeen. Lemonberryssä assosioituu mielessäni monta hyvää asiaa, toivottavasti myös sinulla!

Mutta siinä oli nimianalyysin osuus ja seuraavaksi itse tuotteiden pariin! Tässä julkaisussa kerron joidenkin tuotteiden tarinoita ja kurkataan kuvia. Mukaan valikoitui muutama oma suosikkini. Kaupasta löydät lisää ja ehkäpä juuri ne omat lempparisi..

Kukkaset inspiroivat aina. Muotoilin uniikkeja kukkasia ja lehdyköitä polymeerimassa- korvakoruihin, joita ei ole kahta samanlaista. Korvakorut ovat kevyet ja hopeoidut metalliosat nikkelittömiä. Korvakoru- mallisto on kasvanut suuremmaksi ja niiden valmistaminen on hurjan antoisaa.

Kohokuvioiden lisäksi on polymeeri- korvakoruissa myös leimattuja kuvioita. Nämä mallit ovat mielestäni ihanan hillittyjä muotokieleltään ja pinnan painettu kuviointi on vähäeleisen kaunis. Kuvioinneissa olen käyttänyt puuleimasimia. Pinta kuvioidaan tasona, jonka jälkeen massalevystä leikataan muoteilla halutut muodot.

Terrazzo- korvakoruissa raikkaalla minttupohjalla leikittelevät piparmintun ja hiekanväriset hiutaleet. Nämä ovat kyllä ihanan ainutlaatuiset. Toisia samanlaisia ei ole koko suuressa maailmassa. Nyt niiden olinpaikka on vielä selvillä, sillä ne löytyvät kaupasta.

Kukkivia pisaroita.
Kokoamisvaiheeseen päässeet poltetut riipukset viimeistelen, tarvittaessa hion ja asettelen sitten pareiksi. Välirenkaat, koukut ja tapit vielä paikoilleen ja korvakorut ovat valmiit! Niin mukavaa puuhaa.

Mustekukkasia vesivärimaustein. Muste-akvarellikukkasten piirtäminen ja maalaaminen on lempipuuhaani. Nämä kortit voi kehystää ja nostaa kukkimaan seinälle. Kortit myydään setteinä.

Positiivisia viestejä. Korttien suomenkieliset versiot ovat tulossa kauppaan.

Ihkauudet Lemonberry- kortit ovat myös parhaillaan työn alla. Mininalistisissa viivapiirroksissa poseeraa söpöjä nallehahmoja, usein kukkasten tai toistensa seurassa.  

Uusia makramee- seinäkoristeita. Makrakudelmassa luonnonvalkoinen Moppari- lanka sai aisaparikseen merenvihreän villan. Seinäamppeli on upea display kaikenlaisille kukkasille.


Ruskan raikkaus näkyy jo käsinkutomassani ryijyssä. Valmiin ryijyn näet kaupassa.
Lisää tuftattuja tauluja saapuu syksyn aikana kauppaan. Tuftattu kukkataulu lähti jo uuteen kotiin kesällä ja oikeanpuoleinen puolestaan on kotihyllyllä. Ai että, nämä pörheän pehmeät ja pyöreät seinäkoristeet näyttävät kodikkailta säiden viiletessä!

Mukana on myös linotaidetta! Teen uusia linotöitä tulevan talven aikana. Aiheina folklore, fantasia ja sadut.

Ihanaa, kun tuote pääsee uuteen kotiinsa ja joku siihen ihastuu. Nämä taulut löysivät jo oman uuden kotipaikkansa. 


Tervetuloa Lemonberryyn!


elokuuta 13, 2020

DIY - Koruja jäätelötikuista

by , in

Jos jokin materiaali on monikäyttöinen ja edullinen, niin jäätelötikku! 
Tikut toimivat korunjen valmistuksessa aivan loistavasti. Ohut ja jo valmiiksi sileä tikku on helppo sahata, hioa ja pintakäsitellä riipukseksi, korvakoruksi tai vaikkapa sormukseksi. Tällä kertaa tein pisaranmuotoisia korvakoruja. Tulipa lisäksi tehtyä myös yhdet suorat, ns. harkkomaiset korvakorut sekä sulat. Jälkimmäisten pintakuviointiin käytin polttokolvia.

Harkkomaiset "pötkylät". 
Herkän vaaleanpunaisissa korviksissa on viistosti hiotut reunat. Päälliosa on hieman pohjaa kapeampi ja tästä johtuen aloin kutsua niitä harkoiksi. Kimmellystä koruun puolestaan tuo Sinellistä hankittu tähtikoristeinen korvakorukoukku. Aika kiva lisä tuommoinen pieni tähtönen, muutoin simppelissä ja minimalistisessa korussa.
Korut orrellaan. 
Tein kuvan korutelineen joskus aikoinaan kädentaitolehden kuvauksia varten. Osaan pisaroista jäi käsittelemätön puupinta. Pisaroista saa koottua kivoja moniosaisia koruja, kun porattuihin reikiin pujotetaan välirenkaita.


Pisara-korvakorujen ohje:

Tarvitset:

- jäätelötikun
- lyijykynän
- kuviosahan (ja puristimen tai sahausalustan)
- hiomapaperia
- porakoneen ja pienen terän
- maalia ja pienen siveltimen
- lakkaa
- korvakorukoukut 
- pihdit
(korvakorukoukun avaamiseen ja sulkemiseen)

Voit toki tehdä myös tikuista nappikorviksia, jolloin et tarvitse poraa ollenkaan. Kiinnitä korvakorutapit puuhun superliimalla, esimerkiksi Loctite Superglue toimii SUPERhyvin. ;)

Huom. Moniosaisiin pisarakorviksiin tarvitset myös välirenkaita.

1. Piirrä tikkuun sahausta varten apuviivat. Pisaran terävä kärki sijoittuu tikun keskelle. Sen kohta määrittää sen, tuleeko pisarasta pitkänmallinen vai lyhyt. Piirrä viivat kärjestä sivuille siten, että pisaraan jää pyöreä alaosa. Muoto tarkentuu hiontavaiheessa!

2. Sahaa pisaran muoto piirtämiäsi viivoja pitkin kuviosahalla. Sahaa alustan päällä tai käytä puristinta.
3. Hio leikkaamasi pisaran reunat sileiksi. Käytä hienoa hiekkapaperia tai aloita ensin karkealla ja siirry hienompaan, riippuen mitä hiomapaperia käytössäsi on. Viimeistely on hyvä tehdä hienolla hiomapaperilla.
4. Poraa pisaraan varovasti reikä. Reuna voi haljeta, jos poraat liian nopeasti tai liian suurella terällä. Valitse poraamista varten mahdollisimman pieni poranterä. Hio poraamisen aiheuttamat epätasaisuudet. 
5. Maalaa pisarat kokonaan, rajaa maalattava alue maalarinteipillä tai jätä kokonaan käsittelemättömäksi. Suihkauta tai sipaise vielä pinnalle lakkaa (mattaa tai kiiltävää), jotta pinta säilyy kauniina myös kostealla säällä. Pujottele välirenkaat ja korvakorukoukut paikoilleen. Laita korviin ja ihastele! <3 

Pisaroista voi koota letkan kaulaketjuun.
Vaaleanpunaiset korvakorut on tehty minitikuista.
Polttokolvilla saa tikkuihin hienoja yksityiskohtia.


Pörröisessä tunnelmakuvassa (yllä) näkyy tikkusydän- setti, jonka suunnittelin ja tein Ihana- lehdelle viime vuonna. Ja ohje löytyy Ihanan numerosta 1/2019. 
Keväällä sanoin hei Ihanalle ja lehtihommille ja suuntaan nyt uusiin seikkailuihin! Kerron näistä lisää, kun aika on kypsä. Lehtihommat olivat usein itsensä haastamista, kun heittäytyi pelotta uusiin juttuihin. Uusien tekniikoiden opetteleminen, materiaalitestaukset, mallien ideointi, toteutus sekä ammatillisten (ymmärrettävien =)) ohjeiden laatiminen ja vielä valokuvaus. Reilun kolmen vuoden ajan eri kädentaitolehdille työskentelystä jäi monta hyvää muistoa ja paljon uusia tekniikoita reppuun.

Ihania elopäiviä !


Instagram