DIY - Kynttilänjalat

 Kevät on tänä vuonna aikaisessa ja auringon valo lisääntyy ihanasti päivä päivältä, mutta vielä on hyviä kynttilän poltteluiltoja jäljellä. Jotenka tässä tulevat kokeelliset kynttilänjalkani, jotka toimivat itse asiassa oikein hyvin. Lähdin tekemään näitä alun perin vähän huumorimielellä ja ihan vaan kokeilunhalusta, nähdäkseni voisiko tällaisista kyhäelmistä saada toimivia sisustuselementtejä. Hyvin toimivat ja ovat aika hauskoja, siis mielestäni hyvällä tavalla. Värikästä boho- tunnelmaa.. 
Pinnan saa tuunattua just mieleisekseen ja näistä saa helposti eri korkuisia, pinoamalla eri määrän puuhelmiä tai rullia yhteen. Rautakaupan putkitarvike- osastolta löytää vaikka millaisia tukiholkkeja, joista kynttilälle saa pesän. Näihin valitsin messinkisen.
 Kokosin jalat suurista puuhelmistä, puisista rullista ja tukijalkojen pohja- kappaleista. Tukijalkoja saa askartelukaupoista, nämä olen hankkinut Adlibriksestä. Rullien ja helmien sisällä kulkee tukeva puutikku, joka kiinnitetään vahvalla liimalla tukijalan pohjaan. Rullat ja helmet asettuvat tikkuun ja lisäksi voi tirauttaa liimatipat myös näihin. Käsittelin kynttilänjalan pinnan koottuna savunsinisellä kalkkimaalilla. Sen kuivuttua siveltelin rennolla otteella kalkki- ja akryylimaali- kuvioita. Lopuksi liimataan holkki paikoilleen pikaliimalla kuivuneelle päälliosan pinnalle.

Kupariholkkia oli kokeiltava johonkin.. Se kiinnittyi valamani betonipohjan päälle. Tässä rakennelmassa on muutens display-tarjoitin samassa. Siihen voi tehdä vaikka asetelman kivistä.

Nähdään taas kivan tekemisen merkeissä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram