Makrakudelma

Kerroksellisuus ja rikas tekstuuri on aina viehättänyt silmääni. Makrameen ja kudonnan yhdistäminen saa taatusti aikaan tosi mielenkiintoisen ja kauniin pinnan. Tämä makrakudelma on ensimmäiseni, tein sen maaliskuun alussa ja tarkoituksena oli aloittaa heti toisen parissa, koska innostus iski. Muita hommia kuitenkin kiilasi eteen ja makrakudepuuhat siirtyivät. Huhtikuun suunnitelmissa onkin uuden aloittaminen. Postailenpa siitä sitten lisää, myöhemmin.
 Macra-Weave englanniksi. Olisiko suomeksi makrakudelma? 
Makramee ja ryijynkudonta yhdessä, joten nimestä viis! Ihana kahden tekniikan sekoitus! 

Värisävyt istuvat kivasti olohuoneeseen. Solmeilin ja kudoin seinävaatteen olohuoneen hyllyn alla. Stringissä on hyvät metalliosat hyllyn alla, joten puutangon sai ujutettua siihen tosi kätevästi. Mikäpä siinä illalla solmeillessa ja samalla ohjelmaa sivulta silmäillessä.  Makramee-solmeiluun käytin 0.5 cm paksuista puuvillanyöriä ja kudontaan paksua täysivillaista merenvihreää ja vaaleanruskeaa chunky villaa (á la Adlibris) ja huovutusvillaa. Lisäksi sävy sävyyn sopivia ohuempia villalankoja.
 Ihanaa, kun kaksi mieleistä tekniikkaa yhdistyy. Tätä todellakin haluaa tehdä lisää!

Aurinkoa!




2 kommenttia:

  1. Mitä lankoja olet käyttänyt tuossa makrakudelmassa joka on aivan mahtava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon palautteesta!
      Vastaukseni tulee nyt ihan hirmuisella viiveellä. Pahoitteluni siitä, en ole saanut bloggerilta lainkaan kommentti-ilmoituksia ja huomasin, että monta kommenttia oli tarkistusta odottamassa.
      Eli solmeilin tämän makrameen 5mm Paulina- puuvillanyörillä ja kudoin Adlibriksen Chunky Wool- ja Felting Wool- langoilla. Lisäksi käytin Sinelliltä ostamaani luonnonvalk.huovutusvillaa, sekin toimi hyvin. =) Aurinkoista elokuun jatkoa!

      Poista

Instagram