Kun joulukylä kirkon sai..

Se on vaan aina yhtä mahtavaa, kun asiat loksahtavat paikalleen, vaikka kyseessä olisi "ihan vaan" askartelujuttu. Hankin marraskuussa alelaarista Sizzixin kirkko-kuvioteräpaketin, ajatuksena tehdä sillä jonkin kivan pikku paperikoristeen ikkunalaudalle tai jouluiseen asetelmaan. Eräänä päivänä lähikaupassa kipaistessani näin hyllyssä sievän DIY-joulukalenteripakkauksen ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Enpä ajatellut, että nämä kaksi hankintaa olisivat liittyneet toisiinsa millään lailla, mutta.. Kokosin nuorimmaiseni kanssa DIY-kalenterin taloja ja kaipasin jouluaatolle ikiomaa ja muista erottuvaa rakennusta. Silloinpa mieleen putkahti ostamani kirkko-kuvioteräpaketti ja sitähän piti kiireesti lähteä kokeilemaan.. Hassua, kuinka ostohetkellä en edes huomannut, että Sizzixin kirkko oli niin pieni - samaa kokoluokkaa joulukylän talojen kanssa. Mikä ihana sattuma! Nyt jouluaatolle on ikioma kirkko ja sen sisälle mahtuikin useampi karkki. Vähän spesiaalia pojille aattoaamuksi..

Joulutunnelma ja kylän kirkon torni kohoavat korkeuksiin..
Tämän näköisessä pakkauksessa joulukylän valmistalot ja tarvikkeet toimitetaan. Loihdi-tuotemerkki oli minulle ihan uusi ja mielenkiintoinen tuttavuus. Kalenteripakkauksen vitsiyllätysten sijaan talot saivat kuitenkin vuokralaisikseen käärekarkkeja. Talot ovat sen verran tilavia, että sisälle saa hyvin piiloon kaksi yllätystä. Pojat avaavat kyläkalenterin vuoroaamuina, mutta kumpikin saa oman herkun joka aamu. Pojilla on lisäksi kaupan suklaakalenterit, mutta tunnelmaltaan tämä joulukylä on kyllä ihana ja tosi tunnelmallinen. Huomaan selvästi, että pojat nauttivat eri tavalla tämän kalenterin parissa puuhatessaan. He etsivät innoissaan oikeaa talonumeroa, hypistelevät taloja käsissään ja siirtelevät välillä kuusia eri paikkoihin. Talojen lomaan olisi kiva saada myös pikkuauto, jonka katolla olisi joulukuusi.. Ehkäpä vielä ennätän sellaisen jouluksi tuunaamaan.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram