Hamasydämiä

Meidän perheessä on aika monta hamahelmi-intoilijaa ja lasten kanssa tulee tehtyä paljon, melkein joka päivä. Etenkin koska nuorimmainen on todella ahkera tekemään erilaisia Nintendo- ja Pokemon-aiheisia hamajuttuja ja näissä olen usein apuna. Hän etsii netistä hamamallin haluamastaan hahmosta ja alkaa tekemään. Minä toimin pääasiassa näissä projekteissa oikean väristen helmien etsijänä (ja silittäjänä). Etsintä on kuulema se tylsin osa hamailussa. Itse puolestaan en pane pahakseni helmien etsintää, koska se on mukavaa yhteistä aikaa, samalla tulee juteltua niitä näitä ja autettua pientä tekijää. Luomisen into säilyy, eikä kaveri turhaudu, kun helmiä ei löydy. Kun nykyinen helmivalikoima loppuu, aion kyllä silti katsoa kaupoista värilajitelmia, joissa olisi yhtä väriä per rasia. 
Koska hamailua tulee seurattua niin paljon sivusta, eihän se ihme ole, että into tarttuu ja niinhän siinä kävi, että pokemonien ja marioiden ohessa tuli tehtyä jouluksi simppeleitä hamasydämiä, jotka tulevat roikkumaan havumaljakon koristeina. Jouluperinteenämme on koota maljakkoon runsas puska havuista, jotka koristellaan pienin ja kevyin koristein. Maljakon viemme kuistille, jossa se toivottaa tulijat tervetulleeksi joulun aikaan. Hamasydämet eivät ole kovin painavia ja koska tein näistä melko pieniä, ne toimivat varmasti hyvin tässä tarkoituksessa.


Näistä tuli aika kivoja ja tekeminen oli hauskaa.. ja sehän on tekemisessä varmaan tärkeintä tai ainakin iso plussa. 

Lasten hamahommia
Lupa myönnetty! Sain Mion luvalla laittaa julkaisuun mukaan kuvia hänen hamajutuistaan. Nämä hahmot hän on tehnyt tällä viikolla.. =D Milloinhan hahmoideat loppuvat kesken? No, se ei varmaankaan koidu ongelmaksi, pokemoneja kun on aika paljon.. "Kerää ne kaikki" vai miten se myyntislogan nyt menikään?
Ja rakas Super Mario- maailma, jonka parissa on puuhasteltu monen monta kuukautta. Tässä osa hamatöistä. Kaikki ei mahdu kuvaan! =D
Isompi poikani tykkää tehdä arkkitehtuurisia hamailuja. Hankin Leolle kesällä muun muassa hama- talopaketin. On nämä kivoja askareita niin lapsille kuin aikuisillekin.

Ja vielä hetkeksi takaisin jouluisiin tunnelmiin!
 Yhdistin hama-sydämiin erikokoisia puuhelmiä  ja pujotin ripustusnaruun myös muutaman hamahelmen. Sydämistä tuli keskenään erimuotoisia ja kokoisia, koska käytin erilaisia alustoja. Kokosin osan sydämistä laudan nurkkaan ja osan keskelle. Muoto vaihtelee riippuen laudan piikeistä, siitä millaiseen työhön ne on tarkoitettu. Minusta tuo oli vaan kiva, että tuli erilaisia sydämiä. 
Päätetään blogijuttu suurimpaan tekemääni hama-sydämeen. Kunnes taas näemme..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram