Tähti-joulukalenteri

Kaupallisessa yhteistyössä : Sinelli

Adventtikalenterin ensimmäisen luukun saa pian avata, mutta vielä ennättää mainiosti valmistaa oman itsetehdyn joululaskurin. Adventtikalenterin tekeminen tuo kyllä ihanasti joulumieltä ja halusin ehdottomasti myös tänä vuonna tehdä sellaisen itse. Ajatus tämän vuoden kalenteriin tupsahti päähäni nähdessäni Sinellin jouluesitteessä kauniin metallisen tähden. Se sai sakaroihin ripustusnarut villalangasta ja ekopaperipussit kätkevät herkut sekä pikkulahjat. 
Leikkasin pussit puoliksi ja liimasin yläosasta toisen pussin, joten yhdestä pussista sai kaksi kalenteripiiloa. Langat solmin tähden alasakaroihin ja varmistin tuplasolmut vielä liimatipalla. Etenkin keskimmäinen lanka kannattaa liimata metalliin! Valitsin valkoisen villalangan, koska tiesin laittavani kalenterin valkoiselle seinälle ja näin lanka on huomaamaton ja pussit näyttävät ikään kuin leijuvan tähden alla. Toki erivärisiä lankoja ja naruja voi käyttää tehokeinoina ja valita vaikkapa kultaista narua tai ekopaperiin sointuvaa juuttia. Pussit kiinnitin lankoihin pikkuruisilla pyykkipojilla. 


Julkaisun materiaalit on saatu Sinellistä.
Vivi Gaden ihanien numerotarrojen kullanhohde käy niin harmonisesti kultaiseen metallitähteen, että ne olivat heti selvä valinta pussien numeromerkeiksi.


Kun pussukat on avattu, voi lankoihin kiinnittää kauneimmat joulu- ja pakettikortit. 
Mutta ensin odotetaan rauhassa joulua ja avataan jännittäviä luukkuja.. tai paperipussukoita!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram