Kurpitsaveistokset

Kokeilin vuosi sitten kurpitsan veistämistä ensi kerran ja se oli niin hauskaa, että halusin tehdä siitä jutun myös blogiin! Josko joku toinenkin halloweenfani tästä innostuisi.. Kurpitsaa on yllättävän helppo työstää ja puuhaan löytyy työvälineitä ihan kotikeittiöstä. Lisäksi on hyvä olla kurpitsan kaiverrusvälineet, joita saa hankittua esimerkiksi askarteluliikkeistä.

Veistämisen vaiheet
Kurpitsan kaivertamiseen ja veistämiseen on monenlaisia työkaluja. Veistoksia tehdessä, kurpitsaa ei avata, eikä sen siemeniä poisteta. Kurpitsaa käsitellään kuin suurta massapalaa.. tai pehmeää marmoripalaa.. =D ja veistetään.
1. Kuori käsiteltävän alueen pinta kuorimaveitsellä.
2. Tee kaiverrusvälineellä viivat suulle ja silmille.
3. Tee nenää varten kolmiomainen muoto.
4. Poista ainesta poskista nenäkolmion vierestä, jolloin nenä korostuu.
5. Muotoile silmät nenän molemmin puolin. 
6. Muotoile yläluomet. Piirrä raja ohuella työkalulla ja poista ainesta hieman silmien sisäosista, jolloin luomi jää ulommas.
7.  Muotoile suu ja huulet. Aloita ylähuulesta poistamalla nenän alta ylimääräistä ja tee suunviiva ohuella työkalulla. 
8. Muotoile leuka. Kaiverra ainesta alahuulen alta, jotta saat sen työntymään esiin kasvoista ja jätä leukaan ulkonevaa pyöreää muotoa.
9. Jatka viimeistelyä. Kaiverra nenään sieraimet ja rapsuttele halutessasi hiuksia otsalle. Kuori ja kaiverra ainesta pois, kunnes kasvojen muoto miellyttää silmääsi. 

Varo työntämästä työkalua liian syvälle, jotta se ei tee pintaan reikää. Etene pikkuhiljaa ja vähän kerrallaan.
Kurpitsatyttö viihtyy noitahatussa.
Kurpitsapojalle maistuvat herkut. "Otanpa sittenkin vielä yhden herkkupalan.. siis enää vain yhden.."
Kurpitsaveistoksiin saa persoonallista ilmettä ihopoimuja ja ryppyjä lisäämällä. Silmät voi muotoilla vaikka siristäviksi ja suun vinoon hymyyn. Ah, vaihtoehtoja on niin paljon.. Mutta kurpitsat loppuvat kesken, jos kaikki ideat toteuttaisi.

Veikeitä veistelyjä,






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram