Risa muki + betonipasta = kuppiruukku

Kaupallisessa yhteistyössä: Sinelli
Meillä jokaisella on varmaan kaapissa niitä erityisiä astioita; joiden väri, muoto tai tunnelma tuovat hyvää mieltä ja jotka saavat ruoan ja juoman maistumaan entistäkin paremmalta. Näin on lempimukieni kohdalla, ja kun jo kolmas näistä suosikkimukeistani putosi lattialle ja hajosi, mietin voisiko kuppia vielä jotenkin pelastaa.  
Mukin korva napsahti aika siististi. Ajattelin kokeilla, saisiko betonipastalla rikkoutuneet kohdat piiloon. Näin astia kuin astia, jopa risa kuppiressu, säästyisi roskisreissulta ja saisi uuden viran keväisenä kukkapurkkina.
Viva Decor - Concrete Effect Paste

www.sinelli.fi
Ensin sivelin pintaan ohuen betonipasta-pohjustuksen. Halusin jättää mukin sinistä pintaa näkyviin ja aluksi aioin jättää sinistä ylä- ja alareunoihin, mutta peitin sittenkin alaosan pastalla. Näin sininen osa jää vain yläosaan, josta se jatkuu mukin sisäpuolelle. Yhtenäisempi näin, uskoisin.
Kun betonipasta on vielä kosteaa, pinta tasoitetaan sienellä painellen. Sitten pinnan annetaan kuivua rauhassa ja kuivalle pinnalle levitetään tarvittaessa vielä yksi kerros. Jos rikkoutuneen astian alkuperäistä pintaa jätetään näkyviin, voi reunan tasoitella palettiveitsen kärjellä.
Pinnan voi hioa karkealla hiomapaperilla ellei työhön halua rosoista ja rouheaa pintaa. Silloin hiontavaihe kannattaa jättää välistä.
Viimeistelyvaiheessa pinnalle levitetään sienellä lasitteet. Ensin levitetään tumma lasite, jonka annetaan kuivua hetki. Vaalean lasitteen voi siis levittää tumman lasitteen päälle, vaikka se olisi vielä hieman kosteaa. Lopuksi pinnan annetaan kuivua kauttaaltaan. 

Ja sitten eikun istutushommiin!
Kierrättäminen saa hyvälle mielelle ja kun DIY-projektin voi toteuttaa kierrätyshengessä, mikä sen parempaa. On ihanaa antaa tavaralle pidempi elinkaari ja siinä samalla vaikka ihan uusi käyttötarkoitus. 

Iloisia kevätpuuhia kaikille,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram