Mobilet

Puuhelmistä, metallirenkaasta ja villalangasta tai juuttinarusta saa yllättävän helposti näyttäviä koristeita! Renkaan voi käyttää sellaisenaan tai sen voi päällystää langalla, kankaalla tai nahkanauhalla. Mobileihin voi käyttää turhia jämämateriaaleja. Mobilet ovat kivoja lahjoiksikin, vaikkapa tulevan joulun pukinkonttiin!
Keltavihreän pikkumobilen esikuvana olivat makrameetyöt ja tein tästä hyvin pelkistetyn version. Rengas päällystetään ensin kahdella eri värisellä langalla ja alaosaan solmitaan viisi kuuden langan nippua, jotka palmikoidaan. Palmikoihin pujotetaan helmiä, jotka pysyvät paikoillaan pikku liimatipalla tai solmulla. 
Lopuksi palmikot tuodaan yhteen, pujotetaan viimeinen suuri helmi paikoilleen ja langanpäät jätetään tupsuksi. Haasteellisin vaihe on saada tupsu viimeisen helmen reiästä =), mutta sekin sujuu hyvin, kun apuna käyttää esimerkiksi terävää sukkapuikkoa ja valitsee helmen, jossa on riittävän suuri reikä. Lopuksi renkaan yläosaan solmitaan ripustuslenkki ja sen voi koristella myös puuhelmin.
Valkealla nahalla päällystetyssä mobilessa on nahkahapsut, harmaavalkeat puuhelmikoristelut ja valkoiset höyhenet. Vierellä on paperinen unisieppari, jonka verkkoon käytin paperinarua. Metallilangasta tekemääni renkaaseen pujotin origamipaperista sukkapuikon päälle rullaamiani putkihelmiä. Putkihelmet pujoteltuani suljin renkaan kiertämällä yhteen metallilangan päät. Paperisulkiin lisäefektiä antavat hopeakoristeinen kuultopaperi koristeena on hopean hohtoisia koruhelmiä.

Halusin tehdä myös suuremman mobilen. Sen esikuvana toimi String-hyllyni, jonka vierelle uusi mobile tietysti ripustettiin. Mobilen metallirengas on päällystetty aidolla valkoisella nahalla ja hapsut ovat juuttinarua. Isot puuhelmet ovat rivissään keskellä. Juuttinaru, johon helmet pujotetaan; solmitaan ensin joko renkaan ylä- tai alaosaan ja helmet kiinnitetään naruun yksitellen. Jokaisen helmen kohdalle solmitaan juuttinaruun moninkertainen solmu, lisätään hieman puu- tai PVA-liimaa ja työnnetään helmi paikoilleen. Narun on hyvä olla riittävän pitkä, jotta sen toisen pään saa lopuksi kiristettyä hyvin ja solmittua paikoilleen. Viimeiseksi renkaan alareunaan solmitaan juuttinarua. Solmukohtaan voi lisätä tipan liimaa, mutta kun narua kiristää kylliksi, se kestää hyvin ilmankin. Etenkin päällystetyssä renkaassa.

Näin jälkeenpäin ajateltuna mobilen rengas olisi ollut parempi ilman nahkapäällistä. Valkoinen metallilanka olisi sellaisenaan ollut juuri passeli Stringin metallikehikoihin. Täytyypä ehkä tehdä vielä kokeeksi toinen samanlainen, mutta ilman nahkaa.. =)

Iloista alkanutta syyskuuta,



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram