Näytetään tekstit, joissa on tunniste Omin Käsin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Omin Käsin. Näytä kaikki tekstit
huhtikuuta 28, 2020

Makramee-seinäkoriste

by , in
 Uusi makramee-seinäkoriste valmistui pääsiäisen alla ja esitellään se nyt myös täällä blogissa. Tämä oli siihen astisista suurin solmeilemani makramee ja tätä oli hurjan mukava tehdä. Lopputuloksiin olen tyytyväinen, sillä se näyttää varsin kodikkaalta ruokailuhuoneen seinällä ja tuo sille kivasti tekstuuria. Väriä ei niinkään, ja se on oikeastaan ihan hyvä, sillä lähellä roikkuu jo tekemäni sinapinkeltainen seinäamppeli. Käytin makrameehen Mopparin luonnonvalkoista kierrenarua, luonnonoksaa ja muutaman käsittelemättömän puuhelmen.

 Makramee on ollut minulle inspiroiva ja iloinen "poikkeusajan kaveri". Solmeiluista on jäänyt ihania muistoja ja kivoja uusia koristeita. Lasten kotikoulu on työllistänyt yllättävän paljon kuluneina viikkoina ja omat työt ovat olleet taka-alalla, kuten nyt monella muullakin äidillä ja isällä. Makramee- hommia on kuitenkin voinut tehdä silloin tällöin, ainakin iltaisin ja joskus jopa kotikoulun lomassa. Olohuoneessa solmeilu on ollut kätevää, sillä olen ollut lähellä lapsia ja heidän käytettävissään. Työhuoneeseen ei ole ollut juuri asiaa päiväsaikaan, mutta iltaisin on päässyt piipahtamaan koneelle tai komissiotöiden pariin. 
Alkuun illat alkoivat venyä yömyöhäisiksi, mutta siihen oli tehtävä muutos. Jos jotain en ennätä, niin jääköön suosiolla toiseen päivään. Univelkoja en kerää. Onhan tässä kaikenlaista venymistä ja vanumista ollut varmasti kaikilla, mutta aikansa kutakin ja kaikesta oppii, uusi tilanne opettaa aina. Haastavinakin päivinä positiivista on ollut se, että kotikoulun aikana on saanut olla enemmän lasten kanssa ja yhteisistä hetkistä ja ongelmanratkaisuista on syntynyt monia mukavia muistoja ja yhteistä onnistumisen tunnetta. Ahaa-hetkiä. Yhteishenki on lujittunut ja kantanut monen uuden ja haasteellisen tilanteen yli. =) Silti koko meidän perhe toivoo (ja pojat eritoten), että koulut jatkuisivat ja että pääsisivät vielä pariksi viikoksi normikouluun, ennen kesälaitumille kirmaamista. Saa nähdä, miten käy.

Aurinkoa!



maaliskuuta 29, 2020

Tuunaus - Ryijytyyny

by , in
 Alkaa olla jo niin keväistä ja lämmintä, että nyt kiireesti kehiin postaus pörröisestä ja villaisesta ryijytyynystäni! Kyllähän toki ryijyt ja villalangat sopivat kevääseen ja kesäänkin, mihin vuodenaikaan tahansa, mutta kevättä ja kesää kohti mennessä tulee tehtyä enemmän puuvillaisia juttuja. Tuunasin hempeän vaaleanpunaisen Hemtexin tyynyn alkuvuodesta uuteen uskoon. Villa- ja puuvillalangalla, huovutusvillalla sekä villaneulalla.

 Tyynyn pinnalla leikkivät harmaan eri sävyt, vaaleanpunainen chunkylanka ja luonnonvalkoinen huovutusvilla.  
 Hapsuja, tupsuja, muhkuja ja palmikkokin. 
 Kiinnitin villalankakoristeet puuvillalangalla tyynynpäälliseen kerros kerrokselta, alhaalta aloittaen. Kangas oli melko tiivistä, mutta neula meni läpi. Samalla sai hyvää sormitreeniä!
Vanhojen tyynyjen tuunaaminen uuteen uskoon on hauskaa ja oikeaa hyvän mielen kierrätystä. Näin saa aivan omia spesiaaleja sisustusjuttuja. Ennen vanhan tyynyn pois heittämistä ja uuden hankkimista, kannattaa kokeilla fiksailua ja tuunailua. 

Aurinkoa!


maaliskuuta 26, 2020

Makrakudelma

by , in
Kerroksellisuus ja rikas tekstuuri on aina viehättänyt silmääni. Makrameen ja kudonnan yhdistäminen saa taatusti aikaan tosi mielenkiintoisen ja kauniin pinnan. Tämä makrakudelma on ensimmäiseni, tein sen maaliskuun alussa ja tarkoituksena oli aloittaa heti toisen parissa, koska innostus iski. Muita hommia kuitenkin kiilasi eteen ja makrakudepuuhat siirtyivät. Huhtikuun suunnitelmissa onkin uuden aloittaminen. Postailenpa siitä sitten lisää, myöhemmin.
 Macra-Weave englanniksi. Olisiko suomeksi makrakudelma? 
Makramee ja ryijynkudonta yhdessä, joten nimestä viis! Ihana kahden tekniikan sekoitus! 

Värisävyt istuvat kivasti olohuoneeseen. Solmeilin ja kudoin seinävaatteen olohuoneen hyllyn alla. Stringissä on hyvät metalliosat hyllyn alla, joten puutangon sai ujutettua siihen tosi kätevästi. Mikäpä siinä illalla solmeillessa ja samalla ohjelmaa sivulta silmäillessä.  Makramee-solmeiluun käytin 0.5 cm paksuista puuvillanyöriä ja kudontaan paksua täysivillaista merenvihreää ja vaaleanruskeaa chunky villaa (á la Adlibris) ja huovutusvillaa. Lisäksi sävy sävyyn sopivia ohuempia villalankoja.
 Ihanaa, kun kaksi mieleistä tekniikkaa yhdistyy. Tätä todellakin haluaa tehdä lisää!

Aurinkoa!




helmikuuta 06, 2020

Makramee ontelokudelangasta

by , in
Kaupallisessa yhteistyössä : Sinelli

  Vuoden alku on ollut minulle oikeaa ensimmäisten kertojen aikaa, sillä olen tietoisesti hakeutunut uusien puuhien äärelle. Muun muassa ryijyn kudonta on tullut hyväksi tutuksi, vuoden alussa neuloin ensimmäiset neulepiponi ja nyt oli aika kokeilla ensimmäistä suurempaa makramee- projektia. Makramee- solmeilu on minulle uusi tekniikka, lukuun ottamatta viime vuoden paria palstajuttua, jotka toimitin Suuri Käsityö- lehdelle. Näiden askarteluohjeiden tiimoilta solmeilin makrameesulan ja tasosolmu-avainnauhaa. Makramee on siis uusi tuttavuus - etenkin näin suuressa koossa.
 Valitsin Sinellistä 100 % puuvillakankaasta valmistetun ja pehmoisen Tube Cotton Yarn- ontelokudelangan. Käytin solmeiluun vain kaksoistaso- ja tasosolmuja, sillä halusin pitää ensimmäisen makrameeni yksinkertaisena ja katsoa, mitä muutamalla elementillä oikein saa aikaiseksi. Solmujen lomaan pujottelin kookkaita puuhelmiä, joista osan maalasin Plus Color- akryylimaalilla. Paksuhko ja jämäkkä ontelokude toimii hyvin painavien helmien kanssa. Minulla oli alkumielikuva melko jykevistä solmunauhoista, jotka toimisivat hyvin jyhkyjen helmien kanssa. Olen kontrastien ystävä, mutta tässä makrameessa en lähtenyt hakemaan sitä, vaan halusin lopputuloksen näyttävän.. no, jyhkyltä! Kaksoistasosolmu- ja tasosolmunauhat tosiaan antavat paksummalla ontelokudelangalla massiivisemman vaikutelman.

Kaikki julkaisun materiaalit on saatu Sinellistä. Makramee- koristeeseen käytin Plus Color- akryylimaalia, puuhelmiä (halk. max 4 cm), luonnonvalkoista Tube Cotton Yarn- ontelokudelankaa ja puurimaa.



Etenin makrameeta solmiessa ilman suunnitelmia ja halusin nähdä, miten solmut kuljettavat ja oli tosi mielenkiintoista nähdä, miten vaihe vaiheelta homma eteni ja langat löysivät paikkansa. Seuraavaksi kuvia solmuseikkailustani!

 Vaiheita
  Solmin puurimaan 18 ontelokudelankaa, joista kunkin pituus oli 2 m. 
Aloitin solmimisen reunimmaisista langoista kaksoistasosolmuilla. Näin muodostui kaksi solmunauhaa riman molemmin puolin. Tästä se lähti!

Kaksoistasosolmu
Ulommainen lanka viedään kolmen muun langan yli. 
Langat pujotellaan. Reunimmaiset kaksi lankaa viedään keskimmäisten lankojen yli ja ali.
Langat kiristetään. Kaksoistasosolmun ensimmäinen tasosolmu on tehty.

Toinen tasosolmu tehdään ensimmäisen peilikuvana, jolloin nauha ei kierry vaan pysyy tasaisena. Valmis!

Liitin kaksoistasosolmu-nauhat toisiinsa jatkaen solmeilua neljällä keskilangalla. Reunalangat jäivät hetkeksi odottamaan puuhelmiä. Helmet oli helppo pujottaa paikoilleen suurisilmäisen villaneulan avulla. Neulan silmään mahtui jopa kaksinkertainen ontelokudelanka.
Tasosolmu-nauha kiertyy spiraaliksi, kun peräkkäin solmitaan samansuuntaisia eli samanlaisia tasosolmuja. 
Keskimmäinen nauha kaksoistasosolmuilla ja molemmin puolin nauhat tasosolmuilla.

Ja kierteisiä tasosolmuja sivulta päin.
Kierteiset tasosolmunauhat yhdistyivät kaksoistasosolmunauhoihin ja yhtymäkohtia koristaa vihreät helmet.
Työnsin neulalla lyhyet langanpäät helmien sisään ja jatkoin työskentelyä pitkillä langoilla. 
Lisäsin keskimmäisen nauhan molemmin puolin uudet solmeilulangat. Makramee sai keskelle toiset "spiraalinauhat". Langanpäät pujottelin viimeistelyvaiheessa kaareviksi makrameen päältä kulkeviksi langoiksi.

Viimeistelyjä ja pujottelupuuhia
Osa langoista ja solmunauhoista pujahtivat aukkoihin!

Halusin makrakmeen alaosaan tuuheat hapsut, joten lisäsin lankatupsuja muun muassa helmien kiinnityskohtiin lankalenkkien avulla. 
Päättelin langanpäät nurjalla puolella solmujen sisään ja alle.
Tekemisen meininki ja hauskuus ovat luovuuden suola. Uusien projektien äärellä löytää usein myös jotain uutta itsestään. On mahtavaa löytää itsestään uskallus ja tarttua johonkin uuteen ja jännittävään. Makramee oli minulle taatusti etukäteen hieman jännittäväkin uusi tekniikka, mutta kyllä sitä aina tekemällä oppii. Nyt vaan seuraavia solmeiluja kohti!


Aurinkoisia askareita!


Instagram