Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ryijytyyny. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ryijytyyny. Näytä kaikki tekstit
maaliskuuta 29, 2020

Tuunaus - Ryijytyyny

by , in
 Alkaa olla jo niin keväistä ja lämmintä, että nyt kiireesti kehiin postaus pörröisestä ja villaisesta ryijytyynystäni! Kyllähän toki ryijyt ja villalangat sopivat kevääseen ja kesäänkin, mihin vuodenaikaan tahansa, mutta kevättä ja kesää kohti mennessä tulee tehtyä enemmän puuvillaisia juttuja. Tuunasin hempeän vaaleanpunaisen Hemtexin tyynyn alkuvuodesta uuteen uskoon. Villa- ja puuvillalangalla, huovutusvillalla sekä villaneulalla.

 Tyynyn pinnalla leikkivät harmaan eri sävyt, vaaleanpunainen chunkylanka ja luonnonvalkoinen huovutusvilla.  
 Hapsuja, tupsuja, muhkuja ja palmikkokin. 
 Kiinnitin villalankakoristeet puuvillalangalla tyynynpäälliseen kerros kerrokselta, alhaalta aloittaen. Kangas oli melko tiivistä, mutta neula meni läpi. Samalla sai hyvää sormitreeniä!
Vanhojen tyynyjen tuunaaminen uuteen uskoon on hauskaa ja oikeaa hyvän mielen kierrätystä. Näin saa aivan omia spesiaaleja sisustusjuttuja. Ennen vanhan tyynyn pois heittämistä ja uuden hankkimista, kannattaa kokeilla fiksailua ja tuunailua. 

Aurinkoa!


helmikuuta 02, 2020

Ryijytyyny

by , in
Pörröisiä terveisiä jälleen Vaahterakadulta! 
Sohvankulmalla lekottelee ensimmäinen ryijytyynyni, jonka olen jo pitkään halunnut toteuttaa! Perjantaina viikonlopun kynnyksellä tartuin tuumasta toimeen ja täytyy kyllä sanoa, että tämä runsas ja pehmoinen tyyny tuo paljon lämpöä ja kodikkuutta kodin talvitunnelmaan. 
Loimilanka jää ihanasti näkyviin paksuilla villalangoilla kudottaessa ja käytinkin loimilankoihin puuteriroosan sävyistä puuvillalankaa, koska ajattelin sen sointuvan kivasti  ryijytyynyn lankoihin.
 Kudoin tyynyn villasukkalankojen jämistä ja muun muassa Adlibriksen Chunky Wool Prints- villalangasta, joka tuo kudelmaan herkullista vaihtelevaa sävymaailmaa! Ihana lanka! Samaisesta langasta löytyy myös yksivärisiä vaihtoehtoja, kuten kuvassa näkyvä vaaleanruskea ja tyynynpäällisessä käytetty hailakka roosa, joka sointuu hienosti Chunky Wool Prints- langan sävyihin. 
Prints- langan sävyt vaihtelevat somasti kudottaessa ja Soumak-letissä sävyt polveilevat myös hauskasti.
Kierrätin ryijytyynyn takakappaleeksi vanhan likaantuneen pöllö-tyynynpäällisen ja pikkuisen sisätyynyn.
Kiinnitin kudotun päällisen etuosan taustakankaaseen ensin nuppineuloilla ja sitten käsinpistoin. Jätin takakappaleen leveät saumanvarat huolittelematta ja ryijyn nurjan puolen langanpäät siistimättä. Kaikki hapsut ja turhat tupsut jäivät tyynyn sisälle piiloon.
 Ja lopuksi oikein päin kääntö, tyyny sisään ja aukko käsinpistoin kiinni.
Näitä ryijytyynyjä tulee taatusti tehtyä lisää. Aion tehdä suuremman kudontakehikon, jolla voi tehdä suuremmankin tyynynpäällisen.
  Nokialla satoi viimein lunta ja maa on valkea, lunta ja räntää vuoroin ja sää viilenee. Pörröiset ryijytyynyt sopivat tähän vuodenaikaan kuin pipo päähän!

Lämmintä ja hyvää mieltä alkaneeseen helmikuuhun!




Instagram