Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paperista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paperista. Näytä kaikki tekstit
elokuuta 24, 2020

Nättiä nuuttaamalla

by , in

 Kaupallisessa yhteistyössä : Sinelli

Nuuttausalusta on todella näppärä väline, koska sillä tekee nopeasti ja tarkasti niin kuoret, kortit kuin suloiset lahjarasiatkin. Alustan avulla saa painettua paperille säntilliset taitosviivat. Kokeilin nuuttaamista käsintehtyihin papereihin, joissa oli rikkaita upeita värejä ja mielenkiintoisia tekstuureja. Kyllä näihin rasioihin ja kuoriin kelpaa sujauttaa yhtä jos toista yllätystä!

Itsetehty lahja pakkausta myöten. Käsinsolmeiltu minimakramee köllöttelee kaikessa rauhassa kauniissa rasiassaan.
Rasioista saa leikkisiä, kun kannen ja pohjan nuuttaa erikuvioisista papereista. Lehtiössä oli paljon kauniita, yhdisteltävissä olevia värejä ja kuvioita.

Rasioihin ja kuoriin käytin Creativen näpsäkkää nuuttausalustaa ja Handmade Paper Padin Lush Jungle- käsintehtyä paperilehtiötä. Materiaalit on saatu julkaisuun Sinelliltä. 
HUOM. Älä käytä nuuttausalustan mukana tulevaa lävistäjää käsintehtyjen paksujen papereiden leikkaamiseen. Paksummista materiaaleista valmistettujen kuorien kulmien pyöristämiseen kannattaa käyttää saksia.


Nuuttausalustalla saa rasioita vinon pinon alta aikayksikön. Ihania lahjapaketteja, vai mitä?

Rasia

Sievä pikkurasia sopii hienosti piilopaikaksi monelle suloiselle lahjalle. Miniatyyrimakrameelle, avaimenperälle, korvakoruille, makeisille tai vaikkapa muovilla suojattuna itseleivotuille kekseille. 

1. Leikkaa lehtiöstä palat rasian pohjaa ja kantta varten. Mittaa ja leikkaa pohjaksi 16x16cm kokoinen pala ja kanneksi 14x14cm. 

2. Aseta palat alustan vasemman reunan mittataulukkoa vasten ja paina työkalulla nuuttausurat papereiden reunoihin jokaiselle sivulle. Kansipala nuutataan 2.2cm kohdalta ja pohja 3.5 cm kohdalta.

3. Leikkaa taitekohdat jokaiseen kulmaan, jotta saat taiteltua rasian. Lisää kohtiin liimaa ja paina kiinni.

Ohjeella valmistetun rasian koko on 9.5x9.5cm. Erikokoisia rasioita tehdessäsi, muista tehdä aina kannesta hieman suurempi, jotta se asettuu sievästi pohjaosan päälle. Voit säilyttää kannen ja pohjan suhteen samana.


Kuori
1. Valitse nuuttausalustan takana olevasta taulukosta haluamasi kuoren koko ja leikkaa vastaavan kokoinen paperi.
2. Aseta leikkaamasi paperi alustan mitta-asteikkoa vasten siten, että paperin kulma asettuu taulukon lukua vastaavaan kohtaan. Esimerkiksi 20.5cmx20.5cm- kokoisen paperin kulma asettuu asteikolla kohtaan 9.2 cm.



3. Paina työkalulla paperiin taitoskohta alustan uraa pitkin.


4. Käännä paperia myötäpäivään ja aseta paperi siten, että äsken painamasi ura asettuu samansuuntaisesti alustan SCORE GUIDE- viivan kanssa. Paina jälleen paperiin ura työkalulla ja jatka näin, kunnes paperissa on neljä jäljennettyä uraa.

5. Pyöristä kuoren kulmat ja lovet saksilla (, mikäli käytit paksua tai käsintehtyä paperia. Ohuempaan materiaaliin voit käyttää lävistäjää.). Taittele ja liimaa kuori.

Ihania elokuun viimeisiä päiviä! 
Kohta syyskuu jo saapuu.




toukokuuta 23, 2020

Kuvioleikkuri-kukkasia

by , in
Kaupallisessa yhteistyössä : Sinelli

 Aurinko paistaa täydeltä terältä ja kukkaloisto alkaa vallata pihamaita. Ihanaa! Tulppaanit availevat terälehtiä ja pionien punertavat varret ponnistavat esiin maasta. Raparperin punainen päälaki jo näkyy. Luonto inspiroi kukkaisaskarteluihin ja Vaahterakadulla puuhattiinkin pitkästä aikaa paperin parissa! 
Menossa oli mukana myös kuvioleikkuri, jolla leikkasin kauniita kukkaköynnöksiä. Paperiköynnökset kipusivat ekokartonkikorteille, rinnalle hempeän kultaiset washi-teippiraidat ja kokonaisuuteen sointuva kuviopaperi. Kuvioleikkurilla leikatuilla kuvioilla voi koristella kesän kukkaiskortien lisäksi lahjapussukat, mutta myös paljon muuta. Pyöreällä kukkaterällä leikkasin kattaukseen servettikoristeen ja saipa sillä myös kivan mukin- ja lasinalusen.
 Rennot ja kauniit pikakahveet ilman asettia? Pitsireunainen kuvio mukin- tai lasinalusena tuo arkeen juhlan tuntua. Leikkasin alusen pyöreällä kukkaterällä ekopaperista, mutta pitkäikäisen alusen voi leikata nahkapaperista, jolloin sen voi tarvittaessa huuhtaista käytön jälkeen. Miksei leikkaisi kukkaa myös mukin korvaan? =) Mukit voi merkitä erivärisellä kukkasella - jokaiselle vieraalle oma ihana väri. Sama ajatus toimisi hyvin myös jalallisissa juomalaseissa esim. puutarhajuhlissa. 
Vaihtoehtoja.. Kukka-kuvioterällä voi leikata kukkareiän pyöreän osan keskelle tai kappaleen voi jättää aukottomaksi, jolloin se toimii lasinalusena.
 Ihastuin uusiin ihaniin kukkateriin, niin monikäyttöisiä ja täydelliset korttiaskarteluun. Niistä saa sommiteltua upeita ryhmiä ja ne toimivat erinomaisesti myös yksin. 
Tekstit ovat korteissa aina plussaa ja koska oma kirjoituskäsialani ei ole kovin kummoinen, turvaan mieluusti valmiisiin ratkaisuihin. Hello- kuvioterä käy mainiosti kukkien kanssa. Sinellin valikoimista löytyy myös Love- terä ja meinasin kokeilla joskus. Voisipa johonkin korttiin leikata kuviot "Hello Love"!
 Paperipussukat - niissä on aivan oma erityinen tunnelmansa, esimerkiksi lahjapaketteina. Kukkasilla pussit kustomoi ykskaks. Hello- kuvion voi kiinnittää hauskaksi yksityiskohdaksi vaikkapa lahjapussukan naruihin sujauttamattalla.


Käytin kortteihin Tools- kuvioleikkuria, ekopaperisia kaksiosaisia korttipohjia, kukka- ja hello- kuvioteriä (118001 kukat ja 118004 Hello) sekä irtokartonkeja (sävyistä mm. lily ja moonstone) sekä pastellinvihreää korttikartonkia. Julkaisussa nähdyt materiaalit on saatu Sinellistä.
 Design Paper Pad- lehtiöistä löytyy silmiä hiveleviä kuviointeja ja sävyjä.
 Vanha uskottu veivikoneeni! =) Tools- kuvioleikkuri on ollut monessa mukana ja sillä on veivattu ja veivattu. Sen äärellä on vietetty monta inspiroivaa hetkeä, eikä laite ole mennyt kovassa käytössä miksikään. Suosittelen kaikille kuvioleikkurista haaveileville! Tämä on ollut ihan huippupeli. Kaksi peukkua ylös.
Kuvioleikkuri on kyllä kätevä vekotin ja sen terät monipuolisia. Korttiaskarteluun, kattaukseen, paketointiin ja jopa sisustukseen, esimerkiksi tunnelmavaloja nahkapaperista ja kankaasta leikattuna.

Rentouttavia viikonlopun hetkiä ja kukkaisloistoa!




maaliskuuta 17, 2018

Askarrellaan Pääsiäiskana

by , in
Kevään taian talteen kerään.
Luonnon tavoin talviunesta herään.
Valon leikkisä tuike, kirkkaat vihreän häivät.
Pajujen pörheät kissanpojat, pitenevät päivät.
Olonikin on kuin höyhenellä, 
kevyellä ja keltaisella. Huolensa heittäneellä.
Voisin hypätä korkeuksiin,
lähteä kevättuulten matkaan!
Mutta palata kotiin juuri ajoissa..
Pajunvitsojen ja suklaamunien aikaan.

Olen syntynyt huhtikuussa ja siis kevään lapsi. Keväisin saan energiaboostin ja tartun innolla uusiin haasteisiin. Pääsiäisenä nautin lisääntyvästä valosta, keltaisesta väristä ja höyhenistä. Kotimme valtaavat jo perinteisiksi koristeiksi asemansa vakiinnuttaneet elementit; muun muassa sininen keraaminen kana-astia, josta ideoin askarrellun version. Tämä pääsiäiskoriste on hauska lastenkin kanssa askarreltavaksi, sillä siinä on paljon leikattavaa ja liimattavaa! Ja liisteröinti on mukavaa puuhaa, kun saa sotkea ihan luvan kanssa.
Ilmapallon päälle liisteröity paperikana toimii keraamisen kana-astian tapaan. Sen sisälle voi kätkeä vaikkapa suklaamunia!
 Pääsiäiskana
Tarvitset: 
-ilmapallon
-liisteriä
-siveltimen
-lasin tai muun astian
-sanomalehden tai kaksi
-koristepapereita ja kartonkia
-liimaa
-sakset
-akryylimaalia tai gessoa

Leikkaa tai revi sanomalehdestä paloja. Valmista liisteri tai käytä valmista tapettiliisteriä. Itse käytin liisteröinnissä Sanduddin Erikoistapettiliisteriä, pakkauksesta riittää moneen liisteröintiaskarteluun.

Mikäli haluat tehdä liisterin itse, se onnistuu vehnäjauhoista ja vedestä. Liisteriin tarvitset 1 osan vehnäjauhoja ja 9 osaa vettä. Kiehauta kattilassa 8 dl vettä ja sekoita erillisessä kulhossa 1 dl jauhoja ja 1 dl vettä tasaiseksi. Seoksen on hyvä antaa tekeytyä hetken aikaa. Sekoita sitten vesijauhoseos kattilaan kuumaan veteen, ohuena nauhana. Sekoita koko ajan ja keitä noin 10 minuutin ajan. Seos ei saa kiehua liikaa. Anna seoksen jäähtyä ja poista pinnalta kalvo, mikäli sellainen jäähtymisen aikana muodostuu. Kaada seos purkkiin ja käytä.
  
Liisteröi ilmapallon päälle esimerkiksi sanomalehtisuikaleita.
Leikkaa paperinpaloja runsaasti valmiiksi ennen liisteröinnin aloittamista.
Liisteröi sanomalehtipalat ilmapallon päälle. Jotta saat aikaiseksi tukevan paperipallon, liisteröi useampi kerros. Kuvan kanassa liisteröityjä kerroksia on viisi. Jätä liisteröidessä ilmapallon "tynkä" näkyville, tästä saat puhkaistua pallon, kun se on kuivunut. Anna liisteröidyn pallon kuivua rauhassa, päivän tai pari. Kun pallo on kovettunut, puhkaise sisällä oleva ilmapallo ja leikkaa pallo kahteen osaan; kanneksi ja pohjaksi. Leikkaa kansikappale hieman pohjaa suuremmaksi. 
Anna liisteröidyn sanomalehtipallon kuivua rauhassa astian päällä. Halusin pinnasta mahdollisimman tasaisen, joten viimeiseen kerrokseen käytin yhtenäisiä ja suurempia paperisuikaleita.
Huolittele ja vahvista leikatut reunat liimaamalla niihin sanomalehtisuikaleita esimerkiksi PVA-liimalla. Anna liimausten kuivua ja käsittele pallon puolikkaat kauttaaltaan gessolla tai akryylimaalilla, myös sisäpuolelta.

Huolittele pallonpuoliskot liimaamalla leikattuihin reunoihin paperisuikaleet.
Leikkaa valmiiksi papereita sulkapaloiksi. Leikittele erilaisilla muodoilla ja väreillä. Hyödynnä valmiita kuviopapereita tai loihdi omia papereita esimerkiksi vesiväreillä maalaten tai tusseilla piirtäen. Kanan päällystämiseen kannattaa leikata myös kaarevia suurempia suikaleita, jotka voit liimata kanan selkämykseen poikittain. Toki näkyviin voi jättää myös maalatun sanomalehtipinnan ja koristella kanan kantta vain sieltä täältä. 
Leikkaa kuviopapereista suurempia kaarevia paloja, jotka liimataan poikittain kanan selkään, sekä pienempiä sulkapaloja, jotka liimataan kaarevien palojen alle.
Saat kiinnitettyä sulkapalat suikaleiden alle, kun liimaat suikaleet kanan selkään vain niiden etureunasta ja jätät takareunan irti. Voit työntää ja liimata sulkapalat suikaleen alle haluamiisi kohtiin. 
Tee kanan kaula joko talous- tai WC-paperirullasta tai, kuten kuvassa, itse kartongista tehdystä kartiosta. Kaulakartion alareunaan leikataan aukileikkauksia ja liimataan kiinni pallon kapeampaan päähän haluttuun kohtaan. Peitä aukileikattu kiinnityskohta koristepaperilla, esimerkiksi sulkapaloilla tai donitsin muotoisella palalla. Liimaa kartion päähän kaksi pyöreää kartonkipalaa vastakkain kanan pääksi. Liimaa vastakappaleiden väliin myös nokka ja heltat. Halutessasi voit koristella pään reunoja lisäksi kuviopapereilla. Kanalle voi piirtää itse silmät värilliselle paperille tai ne saa leikattua myös kuviollisesta paperista. Koristele kanan pohjaosa esimerkiksi decoupage-menetelmällä tai jätä maalatuksi. Kuvan kanan pohjakappale on päällystetty turkoosilla silkkipaperilla, joka on kiinnitetty decoupage-lakalla.
Kanan kansi ja pohja voidaan maalata gessolla tai akryylimaalilla. Tämän jälkeen alkaa iloittelu ihanilla värillisillä ja kuviollisilla papereilla! Pintaa koristeltaessa voi leikitellä erilaisilla muodoilla, esimerkiksi teräväkärkisillä sulilla tai pyöreillä, kuten kuvassa!
Kun olet koristellut kanan kannen ja pohjan pinnat, liimaa vielä kannen reunaan kaksinkertainen reunus esimerkiksi ekokartongista. Tee ensin kaitaleen sisäpuolelle kääntyvään osaan aukileikkauksia, jotta saat sen asettumaan kauniisti kaarevalle pinnalle. Liimaa kaitale kaksinkertaiseksi ja liimaa reunuskappale kiinni kannen alareunan ulkopinnalle. Kana tarvitsee myös siivet ja pyrstön! =) Taittele nämä paperista, vaikka kopiopaperista, ja leikkaa haluamaasi muotoon. Liimaa siivet ja pyrstö sulkapalojen alle. Upeat siivet ja pyrstön saat myös höyhenistä ja sulista.
Näkymä kannen alle, ekokartonkinen alareunan kaitale on jo liimattuna. Tämä auttaa kantta asettumaan paikoilleen ja pohjan reuna jää kannen reunuksen alle. Kanan voi tehdä myös kahdesta erikokoisesta ilmapallosta liisteröimällä, jolloin kannen saa mitoitettua reilusti suuremmaksi, eikä reunuskartonkia välttämättä tarvitse ollenkaan.
Koristeltuasi kanan, paina sormillasi pohjaa tasaiseksi. Työnnä pohjaa keskeltä hieman sisäänpäin. Liimaa halutessasi sisäänpäin painamasi kohdan päälle paperista leikattu pala. Jos haluat, voit tehdä pääsiäiskanalle myös pikkuisia kavereita, liisteröimällä paperia esimerkiksi vesi-ilmapallojen päälle ja koristelemalla tipusiksi. Nämä voi hyvin jättää myös umpinaisiksi.
Kananmunat ja höyhenet viihtyvät valmiin kana-astian sisällä. Käytä pääsiäiskanaa vaikkapa tunnelmallisessa aamupalapöydässä ja tarjoa siitä ruokailijoille keitettyjä munia. Tai suojaa sisus huolellisesti esimerkiksi kelmulla ja kasvata siinä ihana vehreä rai- tai ohraruoho.
Tästä keraamisesta kanamuorista idea sai alkunsa ja paperikana pääsi osaksi Vuoden Askartelija-portfoliota. Kennot puolestaan ovat saaneet koristeekseen höyheniä, hamppunarua, paperilintuja ja helmimassamunia. Kiva lahjaidea, esimerkiksi pääsiäisen kyläreissulle!

Pääsiäisen alla askarrellaan! Tässä syntyy pääsiäisen pajunvitsakoristeita, joista postailen lähempänä pääsiäistä sekä lisäksi testailen poikieni kanssa protoa kesän keijutyöpajaan, jonka ohjaan Itä-Suomen suurimmassa lastentapahtumassa Vekara-Varkaudessa. 
 Tekemisen ja luomisen riemua sekä oikein iloista pääsiäisen odotusta!

Anna-Leena

Instagram