Uusi makrakudelma

 Toinen makrakudelma valmistui huhtikuun loppumetreillä ja nyt viimein sen voi esitellä blogissakin, kun sen kuvaaminen toteutui eilen. Kevään aikana on kertynyt tosi paljon kuvausrästejä ja kuvankäsittelypuuhia, mutta nyt etenkin kuvaamiselle on mahtavat olosuhteet, kun aurinko paistaa täyttä päätä. Pian ei siis kuvausrintamalla laahata jäljessä ja saan tuotokset esille tänne blogiin piakkoin. Uudesta makrakudelmasta tuli hyvin samanhenkinen ensimmäisen kudelmani kanssa (julkaistu 26.3.2020 "Makrakudelma"). Merenvihreää ja luonnonvalkoista puuvillanarua, merinovillaa ja 100% chunkyvillaa ja ripustus luonnonoksaan. 
 Makrakudelmat ovat ihanan kerroksellisia! 
Niillä saa seinille mielenkiintoista tekstuuria. Pidän kerrokselisuudesta, niin pukeutumisessa kuin sisustamisessakin, sillä kerrostamisella saa syvyyttä. Kerrostaa voi vaikka mitä, esimerkiksi keramiikkaa.. Kotiin saapui uusia vateja ja ruukkuja, vanhan Kupittaan vadin päälle. Näin saa hauskoja pinta- ja väriyhdistelmiä.
Epäsymmetriaa. Tupsu vain toisella puolella, ehkä myöhemmin myös toisella. Halusin kokeilla kuitenkin ensin näin toispuoleisesti.


 Uusia solmuja! Kokeilin tässä makrakudelmassa ihka ensimmäistä kertaa muun muassa berry knot- solmua. 
Kerrostettua keramiikkaa. 

Iloisia toukokuun viimeisiä päiviä!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram