Pehmoinen pipo ja kaulaliina

 Lämmin ja pörröinen tervehdys Vaahterakadulta! 
Nyt voin vetää päähäni ensimmäisen, jos toisenkin, itsetehdyn pipon. Se tuntuu ihanalta, kun saa tehtyä jotain itselleen uutta, ihka ensimmäistä kertaa. En ole koskaan aiemmin neulonut pipoja ja pipofanistahan se ensimmäinen itsetehty pipo on oikea riemuvoitto. Se tunne, kun vedin pipon päähäni ja se istui.. Mahtavaa, neulenoviisille se on iso asia!
 Viime vuonna ostamani kaupan musta pipo meni huonoon kuntoon melko nopeasti ja niinpä irroitin sen komean tekoturkispampulan. Tämä pampula sopi kivasti ainaoikealla neulottuun pipoon.
Settiin kuuluu myös ainaoikealla neulottu kaulaliina, joka sai Novitan mustasta Hygge Wool- langasta kieputetut pompom-koristeet. Pipon ja kaulaliinan neuloin Novitan Unelma- langasta, joka on jo tullut varsin tutuksi, sillä hankin sitä aikoinaan paljon ja olen tehnyt siitä jo erinäisiä neuleprojekteja. Neulehommien lisäksi olen käyttänyt tätä lankaa muun muassa pompomeihin ja kudottuihin ryijyihin. Neuloin ainaoikean pipon ja kaulaliinan Novitan Unelma- langan mukana tulleen ohjeen mukaan, joskin tein siitä huomattavasti lyhyemmän ja hieman kapeamman. Raidallinen pipo on oman ideoinnin tulosta.
Toiseen pipoon neuloin vuoroin ainaoikeaa ja oikeaa. Tämä pipo on juuri sopiva leutoon (lämpimään) talvisäähän. kokonaan ainaoikealla neulottu pipo on paksumpi, mutta tässä raidallisessa on niin ikään mukavasti tuuletusta mukana. =D 
Terveisiä pompom-tehtaalta!
Kaulaliina sai myös pompom-koristeet! Halusin mallista lyhyemmän, jotta pompomit jäävät ylemmäs, kun kaulaliina solmitaan.

Neulepipon ja kaulaliinan sävy toistaa talvitaivaan harmaan sävyjä, mutta lumenvalkeaa ei luonnossa ole paljon näkynyt ainakaan täällä Nokialla.


Lämmintä ja hyvää mieltä,



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Instagram